Kello oli kolme yöllä, kun heräsin naapurista leijailevaan tuoksuun. Vieno kardemumman ja kanelin tuoksu tavoitti juuri trimmatut sieraimeni ja hykertelin tämän tuoksun keskellä aivan yllättäen tuhnaisten pilaten koko tunnelman osaltani. Naapurini aivan selkeästi leipoivat korvapuusteja. Nousin ylös, menin parvekkeelle ja koetin ottaa selvää mistä ikkunasta kajastaisi valo. Tavoitin vain pimeitä ikkunoita. Tiesin heti mistä on kyse. Harmaan talouden korvapuusteista. Heti aamusta minun tulisi soittaa verovirastoon ja ilmiantaa naapurini, jotka selkeästi leipovat korvapuusteja voittoa tavoitellakseen. Kävin asettamassa yhden pelargonian hattuuni, ikään kuin palkitakseni itseäni. Siinä olikin jo entuudestaan pari amppelia roikkumassa, kun edellisellä viikolla olin ilmiantanut naapurirapun naapurien villasukkakerhon.

Riensin jääkaapille tehdäkseni pientä yöpalaa. Mutta mitä ihmettä - Edam-juusto oli kateissa. Sydän alaani aina peritoneumiani myöden kouraisi, sillä kukaan muu taloudessani ei Edam-juustoa syö, kuin Pekka. Ja Pekka oli taas käynyt Edam-varkaissa. Tämä tarkoitti myös sitä, että Pekka oli jälleen lähtenyt karkuteille. Minun jukkapalmuni Pekka. Enkö ollut osoittanut hänelle tarpeeksi rakkautta, hoivaa ja sulatejuustoa juurillensa näiden vuosien aikana? Miksi Pekan piti tehdä tämä minulle? Minne Pekka taas tänä lokakuisena hyisenä yönä voisi edes mennä?

Epäilykseni kohdistuivat heti naapurini parvekkeen humala-köynnökseen. Tiesin, että heillä oli ollut silm... juuripeliä viime viikkoina. Aina, kun olin tapani mukaan käynyt ulkoiluttamassa lasten pulkassa Pekkaa, olin silmäkulmassani havainnut hänen ripotellen multaansa Irma-Hulervon parvekkeen alle. Irma-Hulervo oli jo iäkäs humala-köynnös, oikeastaan köynnösten MILF. Olin vain uskotellut itselleni, että Pekka olisi minulle uskollinen, sillä olimmehan olleet yhdessä jo viisi vuotta. Ehkä olin ostanut väärää sulatejuustoa? Ehkä Philadelphia ei enää riittänytkään Pekan juurille vaan minun olisi pitänyt tuoda Chevre-vuohenjuustoa ja valella sillä Pekan karvainen runko. Olinhan sentään kylvettänyt Pekkaa hänen mieluisimmassa Biolanin -lannoitteessa minun siemaillessani ranskalaista Merlot -punaviiniä samassa kylvyssä. On myönnettävä, että aiheuttihan Biolan minulle melkoista ekseemaa ja kerran lääkärissä käydessäni puhui lääkäri-setämies kortikosteroidivoiteista ja jotakin M1-lähetteestä. Mutta ennen kuin hän ehti kaivaa lomakkeen esille olin jo liitänyt ikkunasta ulos käytävältä löytäneeni maton kanssa. Itseasiassa liidän aika usein mattojeni kanssa lähikauppaani Prismaan - siis silloin kuin en mene sinne lasten pulkalla tai Stigalla. Stigassanikin on pieni suihkumoottori, jonka asensin siihen kerran Malmin kentältä löytyneestä pienkoneesta.

Mutta Pekka. Missä hän nyt oli. Sitä en vielä voinut käsittää Philadelphiaa kasvoilleni lätystäen surumielissäni. Oli lähdettävä heti aamun valjettua etsimään Pekkaa. Aioin ottaa mukaani Ylermi-Tellervon, minun avocadoni, joka usein vainusi Pekan mullan tuoksut. Mutta juuri nyt en voisi tehdä mitään. Oli liian pimeää, kylmä ja Philadelphia kasvoillani ei ollut vielä kovettunut. Lastasin pulkan täyteen Chevreä ja aamusta lähtisimme Ylermi-Tellervon kanssa Pekkaa etsimään.